Asiakaspalvelu ei vastaa, ja tuotteet ovat epätasalaatuisia
Olen juuri hiljattain toistamiseen lähettänyt reklamaation tuotteista, mutta asiakaspalvelusta ei vastata toistuviinkaan yhteydenottoihin, kuten on aina välillä tapahtunut jo vuosia sitten. Samat tuotteet saattavat olla eri tuotantoerissä aivan erilaisia. Esim. sama tuoksu voi olla ihastuttavan metsäisen vihreä ja raikas (Forest Riot), mutta sama tuoksu uudelleen ostettuna eri tuotantoerästä onkin karmean vahva ja tunkkainen, ja sen värikin on tummempi. Myös kasvotuotteissa, joita ei enää taida valikoimassa ollakaan, saman tuotteen koostumus ja ominaisuudet vaihtelivat suuresti eri ostokerroilla. Otin jo vuosia sitten yhteyttä asiakaspalveluun, kun huomasin, että aiemmista tuotearvosteluista (sekä minun että toisten) negatiiviset palautteet oli poistettu ja vain positiiviset jätetty. En koskaan saanut vastausta tähänkään viestiini, mutta myöhemmin negatiiviset palautteet ilmestyivät takaisin. Eli vuosien kokemuksella minulle on muodostunut asiakaspalvelusta pääosin tosi nihkeä ja nuiva kuva (toki joskus olen saanut ystävällisenkin vastauksen). Ja lisäksi täsmälleen saman tuotteen laatu voi siis vaihdella ihanasta lähes käyttökelvottomaan tuotantoerästä riippuen. Päätin kirjoittaa arvostelun, koska sähköposteihini ei vastattu. Jos ne olisi asianmukaisesti huomioitu, en olisi tehnyt julkista arvostelua.






